Jouluntoivotuksia

Tànààn on vaihdettu hyvàn joulun toivotuksia puolin ja toisin, mità erilaisemmissa paikoissa alkaen hautausmaalta, kadun kulmasta ja lihakaupasta. Toivotinpa hyvàà joulua mekaanikollekin, jota en varsinaisesti tunne – poskisuudelmien kera tietenkin! Yllàttàvimmàt jouluterveiset tulivat kuitenkin alakerrasta panettonen muodossa – uudelta, tàmànsykyiseltà, naapurilta, joka kutsui meidàt kahville vàlipàivinà. Mielenkiintoisen (etenkin G:n kannalta) tilanteesta tekee se, ettà naapuri pelaa koripalloa kaupungin joukkueessa (ja maajoukkuetasollakin), joka on pitkàstà aikaa Serie A-tasolla! Sunnuntaina aiomme mennà haistelemaan Serie A-tunnelmaa stadionille – liput on varattu, lunastettu ja hyvàssà tallessa:-)

Niin, joulu – aika nopeasti palmujen katveessa, kauniin aurinkoisen làmpimànà pàivànà se joulutunnelma hàviàà. Onneksi minulla on keinoni palautella se mieleen tànà iltana – G sai avata jo yhden paketeistaan; sieltà lòytyi Joulutarina-elokuva, jonka pistàmme pyòrimààn DVD-soittimeen myòhemmin tànààn (joulupukilla fiilistelyà sekà lumisia maisemia). Lisàksi Suomesta mukanani tànne etelààn lenteli pipareita ja joululimppu – niiden luulisi auttavan, tàydentàvàn lasagnen, pandorojen ja pàhkinòiden makuja (jotka olen nàhtàvàsti oppinut yhdistàmààn joulun kàsitteeseen). Ja tàllà hetkellà koko talossa leijailee struffolien hunajainen tuoksu, joka lupaa hyvàà huomista jouluaattoillallista ajatellen.

Mutta, mutta, otsikkoon palatakseni: Hyvàà joulua kaikille:) Tutuille ja tuntemattomammillekin!

Outoa ettei se ole outoa

No niin, viimein voi vàhàn hengàhtàà. Graduilu, kaukoilu, jouluvalmisteluhàlinà - kaikesta voi viimein ottaa tauon. Joistain pidemmàn (kaukoilu) joistain lyhemmàn (graduilu)...

Italiaan tuleminen on kerta kerran jàlkeen vàhemmàn ihmeellistà. Kaikki vaikuttaa tutulta, ei eksoottiselta, samalta, ei erikoiselta ja uudelta. Joitain maisemia katsellessa tulee jopa miettineeksi "olenko tosiaan ollut poissa tààltà 7 kuukautta?". Erikoisen tàstà nimenomaisesta kerrasta teki vain se tosiasia, ettà tulimme G:n kanssa Italiaan yhdessà! G lensi Puolasta Helsinkiin lauantaina - ja mukavan illan, rauhallisen hotelliaamiaisen ja armottoman taxfree-shoppailun jàlkeen istuimme vierekkàin lentokoneessa tuijotellen horisontissa siintàvàà auringonlaskua. Muuta ei ikkunasta sitten nàkynytkààn - paitsi toinen lentokone jossain Alppien yllà, ja vasta laskeutumisvaiheessa kaupunkien valoja siellà tààllà, pieninà ja suurempina rykelminà. Toisen seisoskellessa vieressà ei haittanut ollenkaan, ettà jouduttiin odottamaan laukkuja melkein tunti (ne tulivat viimeisten joukossa) - nyt liukuovien toiselle puolelle ei ollut mikààn kiire.

Automatka Casertaan sujui Puola sità Puola tàtà merkeissà - ei liene kovin yllàttàvàà, ettà kerrottavaa oli ja olisi vaikka kuinka! Matkan loppupuolella muistui taas mieleen, miksi olenkaan G:n kanssa. Parin kadun pààssà "Italian kotoa" meità tervehti kaksi jouluvalo-joulupukkia, jotka heiluttelivat ohikulkijoille erààn talon parvekkeelta. Vastasin tervehdykseen heiluttamalla varovasti omaani - G katsoi minua, katsoi ulos, ja yhtyi tervehdykseen:) Ei kysymyksià, ei ihmettelyjà, ei "àlà nyt ole hòpsò"jà tai "mità ihmettà sà oikein teet?!"tà. Toista ei voi pitàà outona, jos on itse samanlainen;)

Pitkàltà tuntuneen pàivàn pààtteeksi iskimme hampaamme pizzaan. Jos olisimme olleet matkalla Suomeen, ensitòiksi olisi làmmitetty sauna, muttei tàmà Italian tyylikààn ole pahitteeksi!

Me käymme joulun viettohon

Pienoinen tauko - taas vaihteeksi:) G - se inhottavampi - on pitänyt kiireisenä, nyt onneksi voi omistaa hiukan aikaa sille sen ihanammalle kaimalle!

Pian lähden matkalle, joka vie minut Varsovaan Pohjanmaan ja Italian kautta. Paniikinomaisesti tarkastan ja uudelleen tarkastan laukut ja kaapit - mitään tärkeää ei nyt saa jäädä tänne, asuntoon jonka oven suljen perässäni reiluksi kuukaudeksi!

Niin, vuorossa taas italialainen joulu panettonen, struffolien ja lasagnen kera - varmasti ilman lunta (täytyypä tallentaa muistiin ikkunasta nyt näkyvä talvistakin talvisempi kaunis maisema, jotta sen voi kaivaa sieltä esiin ja avata silmien eteen aattoyönä). Kolmas italialainen jouluni; miten se aika voikaan laukata tällaista vauhtia! Toisaalta hyvä niin - laskettiin eilen, että enää kolmet lentokenttähyvästit edessä ja sitten meidän kaukosuhteilun pitäisi olla siinä. Uskomattoman, ihmeellisen, jännittävän hienoa.

Tulen varmaan raportoimaan jouluilun ja lomailun etenemistä tänne nyt useammin - on sellainen olo, että ehkä satoja taiteilijoita inspiroinut Italia tulee inspiroimaan minun bloggailuanikin:)

Hei sinä!

Juuri sinä. Tiedät kyllä, mistä aion kirjoittaa. Sinusta ja ystävistäsi - oikeastaan haluan OMISTAA tämän kirjoituksen teille.

Ystävät... ovat kieltämättä kaunis asia. Heitä on hyvä olla. Ystävyyssuhteilta voi saada paljon, hyvän mielen. Ja naurua.

Ongelmaksi ystävyyssuhteet muodostuvat silloin kun sitä naurua pulppuaa puoli neljältä yöllä...kerrostaloasunnossa... Tai mikä vielä pahempaa, kello yhdestä kello neljään yöllä...

Ja että mistäkö tiedän sanoa tarkkaan, mistä mihin piditte hauskaa? Vakoilenko teitä? No ei tarvitse. Olin tahtomattani osana teidän pientä juhlaanne. Juuri kun silmäluomet olivat vaipumassa puolitangon ohi se alkoi uudelleen. Syvältä sisuksista matkaan lähtevä "ahahahahahahahah". Ja juttelittekin te. Huutaen. Välillä sain lausesita jopa selvää. Jopa niin, että teki mieli tulla ovelle ja heittää sekaan muutama oma kommentti.

Niin, tuosta haaveilinkin - yritin ajatella itseni uneen ja rakentelin mielessäni tuota tilannetta. Että marssin hissiin nallepyjamassani, "Hyvää yötä"-tyynyni kainalossa, koputan napakasti ovellesi ja tervehdin teitä sarkastinen hymy huulillani ja sanoisin jotain tyyliin: "Näytänkö ihmiseltä, joka nukkuu auvoisasti ansaittua viikonloppu-untaan?" "Ai enkö? No mistähän se johtuu!" tai sitten olisin vain paiskannut tyynyn päin naamaasi. "No hyvää yötä vaan sullekin!"

No joo, miksi et tullut? Kysyt. Miksi kirjoittaa passiivis-agressiivisesti blogia eikä kohdata ongelmaa there and then? Kolisuttelin kyllä putkia, mutta ette te varmaan sitä kuulleet... Ja olisin voinut tullakin - ongelma oli se, etten tiennyt MISSÄ TE OLITTE! Välillä ääni tuntui kuuluvan viereisestä, välillä ylemmästä asunnosta. Se nyt vielä puuttuisi, että marssisin tukka takussa ja unettoman äkeä ilme kasvoillani herättämään jonkun toisen viattoman (joka kenties jollain ihmeen konstilla oli saanut itsensä uneen) ja heittäisin häntä tyynyllä, jossa lammas hyppää aidan yli tekstin "hyvää yötä" alla!

Niin että joo. Jos tunnistat itsesi ja käytöksesi, shame on you! Toivottavasti nukuit vielä kun tänä aamuna imuroin...

Ensilumi

Viime perjantaina Ähtärin asemalla satoi kaatamalla vettä. Sisään junaan (kyllä, jälleen kerran) astui märkää väkeä. Pian tämän jälkeen nukahdin ja avasin silmät uudelleen vasta hiukan ennen Seinäjokea. Suorastaan säpsähdin hereille, unen viimeisetkin rippeet kaikkosivat kun eteeni avautui valkoinen maisema ja tiheä pyry. Häkellyin, niin kuin aina. Luulisi ensilumeen jo 24 vuodessa tottuneen, mutta aina sen tuloon kietoutuu jotain taianomaista. Jokin hetki vierähti ennen kuin pystyin kääntämään katseeni pois lumisilta penkereiltä… ja se osui kenkiini (kyllä, jälleen kerran) nyt jo surullisen kuuluisiin nilkkureihini. Aavistelin pahaa ja oikeaan osuin. Nilkkurini eivät tykkää loskaisesta ensilumesta. Onneksi tällä kertaa olin matkalla vanhempieni luo, josta löysin varakengät!

Mitä 0,90e saa?

Niin, mitä tosiaan? Tämänpäiväisen kokemukseni perusteella voin sanoa, että ainakin kohtalaisesti kilinää ja astetta huvittuneemman mielentilan. En nimittäin voinut vastustaa kiusausta; ostoskoriin asettelin kaupassa tonttulakin! Se päässä sitten graduilin - en tosin tiedä edistikö se ajatusten juoksua, jäänee nähtäväksi. Positiivisella tavalla hupsu tempaus vaiko sulaa hulluutta? Jokainen päättäköön sen mielessään - G ainakin sai hyvät naurut!

Q&A: Reality Check

Q: Lokakuun viimeinen päivä - se pistää vähän miettimään. Se nimittäin tarkoittaa, että tehokasta graduaikaa on nyt virallisesti kulunut 2 kk (n. 8/9kk to go). Iso kysymys onkin nyt seuraava: onko aika valunut hukkaan, vai olenko saanut riittävästi aikaan?

A: Tähän kysymykseen mieleni muovasi vastauksen viime yönä (gradua ei valitettavasti työstetä pelkästään toimistojen aukioloaikoina), hiukan ennen nukahtamista. En ole hullummassa pisteessä: isot linjat on nyt päätetty, moni asia (aihe, aineisto - jota minun ei tarvitse itse kerätä ja metodi) on lyöty lukkoon, lähteitä on kertynyt lähemmäs 30. Minulla on tutkimussuunnitelman runko kasassa - enää se tarvitsee vain naputtaa ruudulle (ja tarkentaa hiukan teoriaosuutta). Voisin melkeinpä kohottaa itselleni glögilasillisen (marraskuussa nimittäin aloitan perinteiseen tapaan glögi/joululaulukauteni).



PS. Jos nukahdin noiden pohdintojen puolesta rauhallisessa mielentilassa, niin heräsin sekavemmissa tunnelmissa. Näin nimittäin unta, että G osallistui Unelmien poikamies-tyyliseen ohjelmaan....ja minä olin yksi kilpailijoista. Yksi monien joukossa...Täytyy ottaa G puhutteluun illalla, sen täytyy ymmärtää, ettei mun unissa voi käyttäytyä ihan miten sattuu!

Keskiviikkoaamu

Vähän hempeilyä keskelle viikkoa:

www.youtube.com/watch?v=fBJrqdOTqVw

Leif Wager ~ Romanssi


Tulee elävästi mieleen siskon häät elokuulta (vai mitä sisko?:-D) - saimme nimittäin kuulla tämän kappaleen kahteen eri otteeseen juhlan aikana. Kerran kirkossa pianolla soitettuna, sanoin tulkittuna ja myöhemmin viuluversiona varsinaisessa hääjuhlassa.

Etenkin tuollaisessa yhteydessä kuultuna, tässä kappaleessa on jotain ihon kananlihalle nostattavaa.

Mutta kyllä se näin keskiviikkoaamuunkin sopii!

Ne kengät, ne kengät

Jos uusista nilkkureistani oli minulle jokin blogiviesti sitten iloa, viimeisen viikon aikana niistä on koitunut lähinnä harmia. Kun 10 päivää sitten suljin asuntoni oven ja suuntasin juna-asemalle aikeenani viettää pidennetty viikonloppu vanhempieni luona, en kiinnittänyt kenkävalintaani suurtakaan huomiota. Suunnitelmissani ei ollut lenkkeilyä, lähinnä laadukasta laiskottelua – ja korkeintaan shoppailua Seinäjoella. Shoppailuun pieni korko soveltuu loistavasti.

Mutta sitten.

Ennen kuin ehdin laskea yhteen 64-39 istuin lentokoneessa matkalla Varsovaan – ja koska matka sinne on suorastaan säälittävän lyhyt – pian kopistelin kannoillani uuteen ympäristöön. Vanhan kaupungin mukulakivikaduilla tasapainoillessa alkoi vähitellen tuntua siltä, että ehkä ne kengät ei sittenkään ole ihan niin ihanat. ”Laitoit sitten tosi käytännölliset kengät jalkaan”, tuumasi G kun x:nen kerran tartuin häntä hihasta ja vältin nilkannyrjähdyksen. Niin. Mutta minkäs teet kun käytännölliset kengät olivat laukkujen pakkaushetkellä reilusti 200km päässä? Pysyin kuitenkin pystyssä, se tosin ei estänyt kenkiä iskemästä uudestaan, toisella tavalla.

PIIP PIIP PIIP valitti lentokentän turvatarkastuslaite (mikä lienee se virallinen termi). ”Take off your shoes” sanoi armeijaunivormuun sonnustautunut nainen vahvalla aksentilla. Ymmärsinkö oikein? Ei siinä voinut kuin totella. Sukkasillani, hiukan hämmentyneenä hipsin laitteen läpi uudelleen, miettien, että nilkkureiden soljissa lienee syy, jonka vuoksi minulle tehtiin Helsingin päässä ruumiintarkastus.

Kengät seurasivat perässä liukuhihnalla. Niiden sisältä ei löytynyt pommia. Matka jatkui. Ja miten se jatkuikaan! Modernin kansainvaelluksen seurauksena Helsinki-Rovaniemi juna oli ääriään myöten täynnä. Saisin istumapaikan vain Tampereelle asti. Mitäs minä Tampereen jälkeen teen? Lipun minulle myynyt mies ehdotti jonkun syliin istumista. No en istunut. Sen sijaan seisoin. Koko matkan Tampereelta Seinäjoelle. Niillä ihanan ihastuttavilla kengillä. Monen muun ihmisen tavoin. (Tästä saisi ihan oman tarinansa kirjoitettua).

Elämän spontaanisuus

Mitä on olla spontaani? Onko se sitä, että majoittaa ystävän vuorokauden varoitusajalla - siivoa kiireen vilkkaa, koska asunto ei ole salonkikelpoisessa kunnossa? Onko se sitä, että nappaa kirjahyllyn kätköistä ala-asteaikaisen päiväkirjansa ja lukee sitä - avoimen julkisesti - siskolle, vanhemmille todeten, että sen (hurrrrrrrjat) salaisuudet ovat vanhentuneet riittävästi ja nyt niistä voi viimein puhua? Onko se sitä, että varaa keskellä yötä liput Varsovaan, ylihuomisen koneeseen? Jos on, niin sitten minä olen spontaani. Olen nimittäin tehnyt kaikki nämä asiat viimeisen viikon aikana. Viimeksi mainitun viime yönä.

Tämä tuli ihanasti puun takaa, olemme G:n kanssa shokissa. Nyt lopetan kirjoittamisen, koska en innostukseltani varmaankaan saa enää mitään järkevää tekstiä aikaan. Eli. Nyt. Loppu - The End ja jatkuu to be continued, kun tulen takaisin Suomeen. Menen pakkaamaan tai tekemään jotain niistä tuhansista asioista, jotka olin ajatellut tehdä huomenna, sillä huomenna en ole enää Suomessa, vaan Puolassa. Huh.

Kymmenvuosimeemi (à la Jenni)

Jennin (http://jennituulikki.blogspot.com) muisteluista innostuneena, tässä minun 10 viime vuottani:

1998:
- Kylvin metsää mumman ja paapan kanssa (jälkimmäisen kanssa kävimme tänä kesänä 2008 ihastelemassa työmme tuloksia – puut olivat korkeampia kuin minä)
- Vietin monet monet monet hetket kesästä – ja vähän keväästä ja syksystäkin - tallilla
- Innostuin jalkapallosta ja aloin kannattaa Italian maajoukkuetta

1999:
- Pääsin ripille
- Puhuin ensimmäistä kertaa elämässäni englantia tosielämäntilanteessa
- Kuvittelin, että ysiluokalla olo oli jotain valtaisaa
- TPS voitti jääkiekon sm-liigan


2000:
- Menimme toukokuun loppupuolella ensin Jyväskylään Power Mover-tapahtumaan, jossa yhteistanssina oli Robbie Williamsin Millennium, ja seuraavana päivänä luokkaretkelle Helsinkiin (näimme Jere Karalahden Itäkeskuksessa)
- Aloitin lukion – oli rankkaa
- Sweet 16, jota ystävien kanssa juhlistettiin kuvaamalla (nyt) erittäin arkaluontoista materiaalia sisältävä video
- TPS voitti jääkiekon sm-liigan

2001:
- Provinssirock ja Limp Bizkitin keikka, sekä Eros Ramazzotti Porin Kirjurinluodolla. Ei hullumpi konserttikesä!
- Kesällä meille tuli kaksi kissanpentua, Viivi ja Venla
- Kun 9/11 tapahtumat valloittivat teeveeruudun, olin aloittelemassa biologiankokeisiin lukua – ne jäi vähäisiksi uutisia seuratessa
- TPS voitti jääkiekon sm-liigan

2002:
- Luokkaretkelle PARIISIIN <3<3<3<3 Muutama päivä matkan jälkeen näin Amelie-elokuvan, joten sain oivan tilaisuuden fiilistellä
- Sain kesällä ajokortin! Ja pian sen jälkeen sattuman kautta auton
- Kirjoitin alta pois ruotsin ja englannin
- Koirani kuoli…
- Aloitin espanjan opinnot

2003:
- Yhteen viikkoon mahtui pääsykokeet, serkun polttarit sekä omat lakkiaiset
- Kävin Tukholmassa tädin luona, sain puhua oikein urakalla svenskaa
- Aloitin yliopistourani ja kun sitä oli jatkunut muutama viikko, ostin tietokoneen (läppärin, jolla nyt kirjoitan tätä) ja sinä samana päivänä ”törmäsin” G:hen
- Aloitin italian opiskelun

2004:
- Taylor kuoli Kauniissajarohkeissa kolmannen kerran
- Matkustin Italiaan, G Suomeen, matkustin Italiaan – ja mentiin siinä rytäkässä kihloihin!
- Muutin ensimmäistä kertaa elämässäni yksiöön, siis asumaan ihan yksikseni
- Sain aineenopettajan perusopinnot pakettiin

2005:
- Suunnittelin vaihtovuotta
- Lähdin vaihtoon
- Olin vaihdossa

2006:
- Käytiin G:n kanssa viikinkimatkalla Tukholmassa
- Kotiuduin takaisin yliopistooni – aloitin proseminaarin ja asuin syksyn aikana kahdessa eri asunnossa; kolmiossa ja nykyisessä yksiössäni
- Perheemme tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa Italiassa
- Italia voitti jalkapallon maailmanmestaruuden ja olin paikanpäällä (siis Italiassa:-P) sitä juhlistamassa
- Aloitin itämaisen tanssin – ja lopetin sen n. 6 tanssituntia myöhemmin!

2007:
- Vietin koko kesän Italiassa
- Hurahdin facebookiin ja avasin blogin
- Aloitin stressaavimman yliopistovuoden
- Sain G:ltä ihanat pehmolelun näköiset pantteritossut joululahjaksi (tuli mieleen, koska ne on mulla tällä hetkellä jalassa:-D)

2008:
- Kasvatin CV:tä parilla työprojektilla
- Vietin juhannuksen Suomessa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen
- Aloitteli/en gradua
- Vietettiin G:n kanssa ihanat kaksi päivää Naantalissa (ja käytiin muumimaailmassa); ja (minulle mieleiset) 2h 28 min leffateatterissa Sinkkuelämää-elokuvan parissa!
- Sain kunnian olla kaaso kahteen otteeseen
- Joudun toteamaan TPS:n olevan jääkiekon sm-liigan hännillä


Tuossa juuri yksi päivä mietinkin, miten on mahdollista, että vuodet 14-19 (1999-2003) kuluivat niiiiiiiiiiiiiiiiin hitaasti, ja vuodet 20-24 (2004-2008) suorastaan lensivät. Sen huomasi siitäkin, miten yllä olevan muistelun loppua kohden tultaessa vuosien ja tapahtumien toisistaan erottaminen kävi koko ajan vaikeammaksi.

200 km/h

Elämme turhauttavia aikoja. G:n uusi yliopisto on käynnistynyt täydellä tohinalla, millä on ollut suora vaikutus jokailtaisten juttelutuokioidemme pituuteen. Tehokkaan chattailyajan lähes puolittuessa, keskusteltavien asioiden määrä on kymmenkertaistunut. Seurauksena tästä minä kysyn häneltä kolmea asiaa kerralla ja hän milloin vastailee, milloin jo kertoo seuraavaa juttua, johon minä reagoin kolmella uudella kysymyksellä. Joskus vartin kuluttua kysäisen jonkin niistä Kaikkein Tärkeimmistä asioista uudelleen, mihin – jos hyvin menee – saan viiden minuutin sisällä vastauksen. Hiukan ennen hyvänyöntoivotuksia tiivistän muutamaan puheenvuoroon oman päiväni tapahtumat. Painaessani pääni tyynyyn, mietin, miten kauan kestää, ennen kuin kommunikointimme asettuu uusiin uomiin, tai muokkaa riittävästi vanhoja.

Yllättävää ystävällisyyttä

Tänään eräs täysin tuntematon nainen sanoi minulle bussista ulosastuessamme: "Sulla on tosi kauniit kengät". Hölmistyneenä, yllätettynä sain takelleltua varovaisen kiitoksen ja sitä toivottavasti hiukan vakuuttavamman hymyn. Mielessäni ajattelin, että nämä ON tosiaan kivat kengät; ja jatkoin harmaassa iltapäivässä oloa, hiukan keveämpänä.

Kypsymistä

Löysin tietokoneeni kätköistä aikamoisia aarteita. Tylsempien koulutehtävien ja imartelevien (ja vähemmän) kuvien lisäksi ruudulleni avasin koko joukon kopioita vanhoista kirjeistä, viiden vuoden takaisia listahittejä mp3-muodossa, sekä päiväkirjamerkinnäntapaisen vuodelta 2004, jossa pohdin, että G:n ja minun täytyy keskustella riitelystä – sitä kun ei siihen maailmanaikaan ollut tullut kovinkaan harrastettua. Hymähdin, naurahdin. Pyörittelin muutaman kerran päätä niin että korvikset heiluivat oikein kunnolla. Hyvällä omallatunnolla voi sanoa, että tuon jälkeen sitä on kyllä harjoiteltu, riittävästi sanoisin. Ja meistä on tullut siinä hyviä – rakentavalla tavalla (okei no ei aina ja koko ajan); tunnistamme omat ja toisen reaktiot, olemme rauhallisempia. Vähemmän mustavalkoisia.

Oli kiva huomata, miten on harpattu tuosta päiväkirjan naiiviudesta eteenpäin. Kliseisesti ja kuluneesti: suhteemme on kasvanut ja kypsynyt. Jee:-)

Kuumeilua

Viime aikoina olen useamman kuin kerran huomannut unelmoivani lemmikistä. Lenkitettävästä koirasta tai syliintukkivasta kissasta. Jopa hevosesta. Elänen jonkinlaista taantumaa lapsuusvuosiini, jolloin kotini kaneineen, kissoineen ja koirineen muistutti eläintarhaa, ja jos olisin saanut vapaasti valita, olisin varmaan nukkunut tallilla. Heinäkasassa.

Kun nyt kadulla vastaan tulee koira omistajineen, jään ehkä tuijottamaan aavistuksen verran liian pitkäksi aikaa. YLEn Tallitähtiä en katso, koska se johtaisi useamman 20e ratsastustunnin varaamiseen. Joskin haluaisin yrittää, luonnistuisiko se minulta vielä - 10 vuoden jälkeen, kokeilla edes kerran, miltä tuntuikaan kuulla kavioiden kopse, tuntea hevosen keinunta ja sieraimissa tallin tuoksu.

Mutta milläpä rahalla sitä ratsastaisi. Ja minne sen kissakoiran laittaisi? Matkalaukkuun?

Kotiin

Tänä iltana hyppäsin junasta ja kiiruhdin bussipysäkille - monen muun opiskelijan tavoin, viikonloppu "kotikotona" oli ohi. Back to business. Voimakas tuuli puski vastaan, hetkeen en ollut varman, liikunko eteenpäin vai kenties taaksepäin. Syksyä mietiskelin lähes kotiovelle saakka. Tajusin vasta siinä ja silloin, että junan ikkunasta ei tosiaan näkynyt muuta kuin oma kuvajainen. Metsien ja järvien olemassaolon pystyi vain kuvittelemaan. Talojen valoista näki pilkahduksia.

Kotitaloani lähestyessä minua kohtasi erikoinen näky. Joka toisessa asunnossa paloi valo. Lehtien tippuillessa päälleni otin viimeiset askeleet ovelle, menin sisään ja rikoin jokatoisen-taian sytyttämällä asuntooni valon.