Ensilumi

Viime perjantaina Ähtärin asemalla satoi kaatamalla vettä. Sisään junaan (kyllä, jälleen kerran) astui märkää väkeä. Pian tämän jälkeen nukahdin ja avasin silmät uudelleen vasta hiukan ennen Seinäjokea. Suorastaan säpsähdin hereille, unen viimeisetkin rippeet kaikkosivat kun eteeni avautui valkoinen maisema ja tiheä pyry. Häkellyin, niin kuin aina. Luulisi ensilumeen jo 24 vuodessa tottuneen, mutta aina sen tuloon kietoutuu jotain taianomaista. Jokin hetki vierähti ennen kuin pystyin kääntämään katseeni pois lumisilta penkereiltä… ja se osui kenkiini (kyllä, jälleen kerran) nyt jo surullisen kuuluisiin nilkkureihini. Aavistelin pahaa ja oikeaan osuin. Nilkkurini eivät tykkää loskaisesta ensilumesta. Onneksi tällä kertaa olin matkalla vanhempieni luo, josta löysin varakengät!