No niin, viimein voi vàhàn hengàhtàà. Graduilu, kaukoilu, jouluvalmisteluhàlinà - kaikesta voi viimein ottaa tauon. Joistain pidemmàn (kaukoilu) joistain lyhemmàn (graduilu)...
Italiaan tuleminen on kerta kerran jàlkeen vàhemmàn ihmeellistà. Kaikki vaikuttaa tutulta, ei eksoottiselta, samalta, ei erikoiselta ja uudelta. Joitain maisemia katsellessa tulee jopa miettineeksi "olenko tosiaan ollut poissa tààltà 7 kuukautta?". Erikoisen tàstà nimenomaisesta kerrasta teki vain se tosiasia, ettà tulimme G:n kanssa Italiaan yhdessà! G lensi Puolasta Helsinkiin lauantaina - ja mukavan illan, rauhallisen hotelliaamiaisen ja armottoman taxfree-shoppailun jàlkeen istuimme vierekkàin lentokoneessa tuijotellen horisontissa siintàvàà auringonlaskua. Muuta ei ikkunasta sitten nàkynytkààn - paitsi toinen lentokone jossain Alppien yllà, ja vasta laskeutumisvaiheessa kaupunkien valoja siellà tààllà, pieninà ja suurempina rykelminà. Toisen seisoskellessa vieressà ei haittanut ollenkaan, ettà jouduttiin odottamaan laukkuja melkein tunti (ne tulivat viimeisten joukossa) - nyt liukuovien toiselle puolelle ei ollut mikààn kiire.
Automatka Casertaan sujui Puola sità Puola tàtà merkeissà - ei liene kovin yllàttàvàà, ettà kerrottavaa oli ja olisi vaikka kuinka! Matkan loppupuolella muistui taas mieleen, miksi olenkaan G:n kanssa. Parin kadun pààssà "Italian kotoa" meità tervehti kaksi jouluvalo-joulupukkia, jotka heiluttelivat ohikulkijoille erààn talon parvekkeelta. Vastasin tervehdykseen heiluttamalla varovasti omaani - G katsoi minua, katsoi ulos, ja yhtyi tervehdykseen:) Ei kysymyksià, ei ihmettelyjà, ei "àlà nyt ole hòpsò"jà tai "mità ihmettà sà oikein teet?!"tà. Toista ei voi pitàà outona, jos on itse samanlainen;)
Pitkàltà tuntuneen pàivàn pààtteeksi iskimme hampaamme pizzaan. Jos olisimme olleet matkalla Suomeen, ensitòiksi olisi làmmitetty sauna, muttei tàmà Italian tyylikààn ole pahitteeksi!
Italiaan tuleminen on kerta kerran jàlkeen vàhemmàn ihmeellistà. Kaikki vaikuttaa tutulta, ei eksoottiselta, samalta, ei erikoiselta ja uudelta. Joitain maisemia katsellessa tulee jopa miettineeksi "olenko tosiaan ollut poissa tààltà 7 kuukautta?". Erikoisen tàstà nimenomaisesta kerrasta teki vain se tosiasia, ettà tulimme G:n kanssa Italiaan yhdessà! G lensi Puolasta Helsinkiin lauantaina - ja mukavan illan, rauhallisen hotelliaamiaisen ja armottoman taxfree-shoppailun jàlkeen istuimme vierekkàin lentokoneessa tuijotellen horisontissa siintàvàà auringonlaskua. Muuta ei ikkunasta sitten nàkynytkààn - paitsi toinen lentokone jossain Alppien yllà, ja vasta laskeutumisvaiheessa kaupunkien valoja siellà tààllà, pieninà ja suurempina rykelminà. Toisen seisoskellessa vieressà ei haittanut ollenkaan, ettà jouduttiin odottamaan laukkuja melkein tunti (ne tulivat viimeisten joukossa) - nyt liukuovien toiselle puolelle ei ollut mikààn kiire.
Automatka Casertaan sujui Puola sità Puola tàtà merkeissà - ei liene kovin yllàttàvàà, ettà kerrottavaa oli ja olisi vaikka kuinka! Matkan loppupuolella muistui taas mieleen, miksi olenkaan G:n kanssa. Parin kadun pààssà "Italian kotoa" meità tervehti kaksi jouluvalo-joulupukkia, jotka heiluttelivat ohikulkijoille erààn talon parvekkeelta. Vastasin tervehdykseen heiluttamalla varovasti omaani - G katsoi minua, katsoi ulos, ja yhtyi tervehdykseen:) Ei kysymyksià, ei ihmettelyjà, ei "àlà nyt ole hòpsò"jà tai "mità ihmettà sà oikein teet?!"tà. Toista ei voi pitàà outona, jos on itse samanlainen;)
Pitkàltà tuntuneen pàivàn pààtteeksi iskimme hampaamme pizzaan. Jos olisimme olleet matkalla Suomeen, ensitòiksi olisi làmmitetty sauna, muttei tàmà Italian tyylikààn ole pahitteeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti