maanantai 27. lokakuuta 2008

Ne kengät, ne kengät

Jos uusista nilkkureistani oli minulle jokin blogiviesti sitten iloa, viimeisen viikon aikana niistä on koitunut lähinnä harmia. Kun 10 päivää sitten suljin asuntoni oven ja suuntasin juna-asemalle aikeenani viettää pidennetty viikonloppu vanhempieni luona, en kiinnittänyt kenkävalintaani suurtakaan huomiota. Suunnitelmissani ei ollut lenkkeilyä, lähinnä laadukasta laiskottelua – ja korkeintaan shoppailua Seinäjoella. Shoppailuun pieni korko soveltuu loistavasti.

Mutta sitten.

Ennen kuin ehdin laskea yhteen 64-39 istuin lentokoneessa matkalla Varsovaan – ja koska matka sinne on suorastaan säälittävän lyhyt – pian kopistelin kannoillani uuteen ympäristöön. Vanhan kaupungin mukulakivikaduilla tasapainoillessa alkoi vähitellen tuntua siltä, että ehkä ne kengät ei sittenkään ole ihan niin ihanat. ”Laitoit sitten tosi käytännölliset kengät jalkaan”, tuumasi G kun x:nen kerran tartuin häntä hihasta ja vältin nilkannyrjähdyksen. Niin. Mutta minkäs teet kun käytännölliset kengät olivat laukkujen pakkaushetkellä reilusti 200km päässä? Pysyin kuitenkin pystyssä, se tosin ei estänyt kenkiä iskemästä uudestaan, toisella tavalla.

PIIP PIIP PIIP valitti lentokentän turvatarkastuslaite (mikä lienee se virallinen termi). ”Take off your shoes” sanoi armeijaunivormuun sonnustautunut nainen vahvalla aksentilla. Ymmärsinkö oikein? Ei siinä voinut kuin totella. Sukkasillani, hiukan hämmentyneenä hipsin laitteen läpi uudelleen, miettien, että nilkkureiden soljissa lienee syy, jonka vuoksi minulle tehtiin Helsingin päässä ruumiintarkastus.

Kengät seurasivat perässä liukuhihnalla. Niiden sisältä ei löytynyt pommia. Matka jatkui. Ja miten se jatkuikaan! Modernin kansainvaelluksen seurauksena Helsinki-Rovaniemi juna oli ääriään myöten täynnä. Saisin istumapaikan vain Tampereelle asti. Mitäs minä Tampereen jälkeen teen? Lipun minulle myynyt mies ehdotti jonkun syliin istumista. No en istunut. Sen sijaan seisoin. Koko matkan Tampereelta Seinäjoelle. Niillä ihanan ihastuttavilla kengillä. Monen muun ihmisen tavoin. (Tästä saisi ihan oman tarinansa kirjoitettua).

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mäkin jouduin viime vuonna Berliinissä hipsimään sukkasillani turvatarkastusportin läpi, tosi älykkäältä tuntui :D Mutta kyllä sitä pitää kauneuden eteen joskus vähän (tai vähän enemmänkin) kärsiä :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi oi voi! =O Mahtoi olla raskasta! Toivottavasti ei ole hiertymiä jaloissa!

Anonyymi kirjoitti...

Minä laskin kerran saavani kolmet korkkarit mukaan matkalle, jos laittaisin niistä yhdet jalkaan. Niinpä metallisisuksilla varustetut stilettikorot soivat joka pysäkillä ja lopuksi jäivät vielä liukuportaiden väliin, paniikki kasvoi portaiden päättyessä kunnes vihdoin sain kengän kiskottua irti. Siinä oli pukumiehillä nauramista. Sen jälkeen päätinkin kiivetä kaikki portaat : ) Tampereelta Seinäjoelle on oikeasti pitkä matka, otan osaa.

piccolina kirjoitti...

Sari: Hyvä etten oo ainoa:-D Ja tuo sanonta kyllä pitänee paikkansa!!

Deezmo: Olihan se:-P Mutta ihme kyllä hiertymiä tmv. ei ole (etenkin sunnuntain jäljiltä näin voisi helposti kuvitella!)

Muru: Ei ollut sitten sullakaan helppoa:-DD Toi liukuporrastilanne kuulostaa aika kinkkiseltä:-) Ja kiitos osanotosta, onhan se!

Anonyymi kirjoitti...

Jeps jeps, taas kengät hälytti lentokentällä, tällä kertaa Helsingissä. Miten kukaan pääsee ikinä niistä porteista läpi piippaamatta???

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka noloa onkaan sen tarkastus portin jälkeen kiskoa saappaita takaisin turvonneisiin jalkoihin :D ei ole mitään missä istuisi tai nojaisi ja siinä sitten yrittää heilua korolla kun on toisen saanut jalkaan. been there done that, kuten myöskin istunut ic:n vessan oven edessä välin tre-seinäjoki. ei kiva :)