perjantai 16. tammikuuta 2009

Oheistoimintaa

Kaikenlaista tulee mieleen kun yrittää graduilla. Muutaman muistiinpanorivin jälkeen tulee yhtäkkiä mieleen, että pitääpä taas tarkistaa sähköposti, jos sinne olisi viimeisen kahdenkymmenen minuutin aikana tullut jotain uutta. Tai käynpäs suihkussa nyt, ettei sitten myöhemmin tarvitse.

Tällä hetkellä (blogin kirjoittamisen lisäksi) mietiskelen, miten epäkiitollista olisi olla tammikuu. Katkaista joulunajan tunnelmallisuus ja vetää ihmiset juhlahumusta karuun arkeen. "Joo, oli teillä hienot uudenvuoden bileet, ja kiva että saitte vähän rentoutua, mutta siirrytäänpäs nyt takaisin työn pariin!" Olla vähän niin kuin ilonpilaaja, saada osakseen huokaukset ja kiristyneet suupielet. Tammikuulla ei oikeastaan ole paljoa tarjottavaa - ei mitään erikoisherkkuja, joita syödään vain tammikuussa, ja pelkkää valkoisuutta ja arjen harmautta korvaamaan kynttilöiden, joulukuusien ja jouluvalojen jälkeensä jättämää tyhjiötä. Tammikuu on lisäksi se, joka ottaa peilin kauniisiin käsiinsä, kääntää sen sopivaan kulmaan ja toteaa: "katso, kyllä ne piparit, konvehdit, joulukinkku ja laiskottelu jossain näkyvät!" Tammikuun osa on kova, vähän niin kuin: "Saimme juuri kuulla Rolling Stonesin konsertin - loistava show, pojat! Seuraavana vuorossa mmmm mikäs se nyt oli, no, uusi aloitteleva marakassikvartetti kuitenkin, antakaas oikein kuuluvat aplodit!" Niinpä tammikuu kuluu, ja luovuttaa paikkansa mielenkiintoisimmille kuukausille ystävänpäivineen, hiihtolomineen, kevään ensi merkkeineen, sm-liigan pudotuspeleineen, pääsiäisineen, vappuineen, euroviisuineen, jojoutuiarmasaikoineen, juhannuksineen (ymmärsitte varmaan jo pointin)....

Helmikuuta odotellessa. Ja pelätessä - silloin on taas yksi kuukausi vähemmän aikaa takuta gradua kasaan - tämän ajatuksen voimalla pystyn varmaankin keskittymään seuraavat 10 minuuttia, minkä jälkeen varmaan palaan blogiini lukemaan tämän tekstin uudelleen, josko siihen voisi lisätä jotain, tai jos joku olisi vaikka jättänyt puumerkkinsä. Voi huokaus.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Koitappas ny ryhyristäytyä...tai oot vielä joulunakin täällä
ä

Anonyymi kirjoitti...

Hm suomen vanhin asuu nykyään Sjoel kun edeltäjä meni pois ...niin se aika muuttuu..ajattelin että sulla on seuraavaan gradukatkoon aihettakin ;)
ä

Jenni kirjoitti...

Mutta tammikuu on sentään KAUNIS, äskenkin tuossa tuijottelin ikkunasta valkoisia huurteisia puita ja haloilmiötä. :)

Mutta siis, tervetuloa gradukerhoon takaisin.

Sari kirjoitti...

Voi elämä, paras vertaus ikinä... marakassikvartetti tosiaankin :D Pitää varmaan keksiä tammikuulle joku juhla :)

Johanna kirjoitti...

Olipa hauska ajatus tuo tammikuun henkilöiminen. Ja juuri niin oikein :)

Tosin yksi positiivinen asia tammikuussa on. Ainakin jos on suomalainen korkeakouluopiskelija. Ammattikorkea alkaa ainakin aina vasta puolessa välissä kuuta eli ensimmäisen puoliskon voi lomailla. Taikka sitten tehdä töitä. Tuo jälkimmäinen nyt ei ollut kovin positiivinen asia kyllä, paitsi pankkitilin näkökulmasta.