Uutta

Vaihdoin - taas - blogia, ja tällä kertaa aion pysytellä täällä:

http://mansikkamustikka.blogspot.com/

Miten hurmata tyttöystävä --- tai sitten ei!

Juventuksen lempinimi on tunnetusti ”la vecchia signora” eli vanha rouva. Joskus tulee kyllä mieleen, että parempi nimi voisi olla ”L’altra donna” eli toinen nainen. Olen nimittäin aivan varma, ettei Juve ole alkuunkaan vanha, saati ryppyinen tai harmaantunut – pikemminkin nuori, ainakin nuorekas, viehättävä ja erittäin kiinnostava nainen. Sellaista taikaa Hänessä tuntuu olevan.

Tänään kävimme mesessä seuraavan keskustelun:
”Tiedätkö, mä seuraan toisella silmällä meidän keskustelua ja toisella Juvea :-)” (lienee turha mainita, että tämä on G:n puheenvuoro – ja huomatkaa hymiö)
”Mmm ja onko se positiivinen asia?”
”Tietysti, aiemmin me ei olla chattailty Juven pelien aikaan!”

Oh, I am so happy!

Oheistoimintaa

Kaikenlaista tulee mieleen kun yrittää graduilla. Muutaman muistiinpanorivin jälkeen tulee yhtäkkiä mieleen, että pitääpä taas tarkistaa sähköposti, jos sinne olisi viimeisen kahdenkymmenen minuutin aikana tullut jotain uutta. Tai käynpäs suihkussa nyt, ettei sitten myöhemmin tarvitse.

Tällä hetkellä (blogin kirjoittamisen lisäksi) mietiskelen, miten epäkiitollista olisi olla tammikuu. Katkaista joulunajan tunnelmallisuus ja vetää ihmiset juhlahumusta karuun arkeen. "Joo, oli teillä hienot uudenvuoden bileet, ja kiva että saitte vähän rentoutua, mutta siirrytäänpäs nyt takaisin työn pariin!" Olla vähän niin kuin ilonpilaaja, saada osakseen huokaukset ja kiristyneet suupielet. Tammikuulla ei oikeastaan ole paljoa tarjottavaa - ei mitään erikoisherkkuja, joita syödään vain tammikuussa, ja pelkkää valkoisuutta ja arjen harmautta korvaamaan kynttilöiden, joulukuusien ja jouluvalojen jälkeensä jättämää tyhjiötä. Tammikuu on lisäksi se, joka ottaa peilin kauniisiin käsiinsä, kääntää sen sopivaan kulmaan ja toteaa: "katso, kyllä ne piparit, konvehdit, joulukinkku ja laiskottelu jossain näkyvät!" Tammikuun osa on kova, vähän niin kuin: "Saimme juuri kuulla Rolling Stonesin konsertin - loistava show, pojat! Seuraavana vuorossa mmmm mikäs se nyt oli, no, uusi aloitteleva marakassikvartetti kuitenkin, antakaas oikein kuuluvat aplodit!" Niinpä tammikuu kuluu, ja luovuttaa paikkansa mielenkiintoisimmille kuukausille ystävänpäivineen, hiihtolomineen, kevään ensi merkkeineen, sm-liigan pudotuspeleineen, pääsiäisineen, vappuineen, euroviisuineen, jojoutuiarmasaikoineen, juhannuksineen (ymmärsitte varmaan jo pointin)....

Helmikuuta odotellessa. Ja pelätessä - silloin on taas yksi kuukausi vähemmän aikaa takuta gradua kasaan - tämän ajatuksen voimalla pystyn varmaankin keskittymään seuraavat 10 minuuttia, minkä jälkeen varmaan palaan blogiini lukemaan tämän tekstin uudelleen, josko siihen voisi lisätä jotain, tai jos joku olisi vaikka jättänyt puumerkkinsä. Voi huokaus.

Yllàtys!

Eilen G oli lounasaikaan jossain luennon ja toisen vàlissà, pidin siis seuraa itselleni. Kun siirsin kattilan pois levyltà, mietin, miten hassua - yllàttàvàà - elàmà parhaimmillaan on; en olisi ikinà osannut kuvitellakaan kokkailevani Puolassa, puolalaisessa asunnossa. Puolaan matkustamisen ja Varsovan punertavan taivaan alla (sen efektin kaupungin valot saavat aikaan) nukkumisen olisin voinut allekirjoittaa ilman suurempia ihmettelyjà, mutta kokkailu viittaa asumiseen, ei turismiin ja asunto johonkin pysyvàmpààn, tuttavallisempaan, tiukempaan siteeseen.

Ei hullumpi yllàtys elàmàltà - olen jo ehtinyt kiintyà Varsovaan!

Toisenlainen yllàtys oli tiedossa pari tuntia noiden pohdintojen jàlkeen, kun viluinen G tuli koulusta kotiin. G laski kauppakassin pòydàlle, kaivoi sieltà neljàn suklaavanukkaan pakkauksen ja sanoi ostaneensa sen minulle "Sàhàn tykkààt nàistà". Ja saan siis syòdà ne KAIKKI itse! Ei hullumpi yllàtys tuokaan:-)

Neljàs koti

Ollaan G:n kanssa koti numero neljàssà (jàrjestyksessà mun opiskelijakàmpàn ja meidàn lapsuudenkotien jàlkeen), eli Varsovassa, ja yritetààn pààstà arjen rytmiin - G on yliopistolla ensimmàistà kertaa vuonna 2009, minà puolestani tuskastun kotosalla graduliinin kanssa, joka on saanut lepàillà oletettua enemmàn. Mm. kiitos flunssan, joka on kiusannut meità enemmàn ja vàhemmàn ahkerasti viimeisen viikon.

Monenlaisia ajatuksia risteilee mielessà - siità huomaa kotiinpaluun olevan (taas) làhellà - olo on haikean filosofinen. Olisin jo niin valmis jààmààn Gn luo - kàymààn ruokaostoksilla ja sopimaan, kumpi vie roskat ja kumpi keittàà pastan niin kuin normaalit pariskunnat. Mutta ei. Elàmà matkalaukussa jatkuu; tuolla olohuoneen puolella ne siniset pirulaiset olla kòllòttàvàt muistuttamassa siità, ettà viimeistààn huomenna, illalla, heidàt pitàisi pakata ja rehata satojen kilometrien pààhàn... "Vau, me ollaan jaksettu tàhàn asti! Ollaan jo voiton puolella!" me ollaan ihmetelty pitkin joululomaa, mikà on johtanut siihen, ettà mieli parka on hetkeksi unohtanut todellisuuden faktoineen; vielà on vàhàn matkaa talsittavana, yksinàisià òità nukuttavana ja asunnon kaapit voi kaikki edelleen pitàà omassa kàytòssà. Loppukiri. Se taitaa olla se tuskaisin vaihe, niin nàhtàvàsti kaukoilussakin. Niin làhellà, mutta silti puolen vuoden ja n. 100 graduliuskan pààssà.

Voi huokaus.

Uusi vuosi erilaisten linssien làpi

Tànà aamuna neljàn aikaan (klo 5 Suomen aikaa) vaihdoin saappaat villasukkiin ja kaaduin sàngylle. Laskeskeltiin Gn kanssa ettà takana oli intensiiviset 18 tuntia, joiden aikana emme olleet olleet kovin montaa hetkeà hiljaa. Tehtàvànàmme oli ollut viihdyttàà Gn taiwanilaista opiskelukaveria (Harry) ja tàmàn puolalaista tyttòystàvàà (Agata), jotka tulivat pikavisiitille varta vasten vuodenvaihdetta ajatellen.
Kààntàmisestà, kàvelemisestà ja syòmisestà vàsyneinà kikattelimme pàivàn tapahtumille – nàkemisen arvoista oli esimerkiksi se kun Gn kaveri kàveli Gn perheen suosiman làhikauppiaan luo ja alkoi puhua tàlle kiinaa! Me vuoroin pidàttelimme naurua, vuoroin nauroimme kadun toisella puolella tàlle erikoiselle kohtaukselle ja menimme sitten selittàmààn tapahtuneen – ja paljastamaan osallisuutemme siihen! Hyvàt naurut sai lopulta hàmmentynyt kauppiaskin ja làhtiessàmme toivotimme hyvàt uudet vuodet italiaksi, puolaksi, mandariinikiinaksi ja suomeksi!
Ruokapòytààn (jota kutsuimme Yhdistyneiden Kansakuntien pòydàksi) istahdimme kahdeksan aikoihin ja nousimme siità uuden vuoden puolella. Harry ja G tuhosivat merellisen illallisen, Agata haarukoi hummeria suhteellisen rohkeasti – minà tyydyin vain maistamaan sità (ja nàin mielessàni niiden àklòttàvàt sakset, tapittavat silmàt ja sinne tànne viuhtovat miljoonat raajat). Yhden pienen pienen palan. Tuttuun tapaan muiden syòdessà pastaa simpukkakastikkeella, minà sekoittelin omaan annokseeni pestokastiketta ja siirsin mustekalan palasia sisàltàvàn salaatin Gn sedàn lautaselle. Hiukan minunkin tàytyi rohkaistua: eràs paikallinen uudenvuoden perinne kun takaa alkavalle vuodelle menestyksen ja rahan tulon – ja koska tànà vuonna aion valmistua, muuttaa tànne ja etsià tòità, sekà menestys ettà rahan tulo eivàt olisi pahitteeksi! Niinpà pyysin itselleni annoksen sian sorkkaa ja linssejà! Otin haarukan ja veitsen kàsiini juhlallisen hiljaisena (mikàli muutamaa huokausta ja yòk-àànnàhdystà ei lasketa), leikkasin sian sorkkaan loven, lastasin sen pààlle muutaman linssin, siirsin koko hoidon suuhuni, elin nopean kouluaikojen hernekeitto flashbackin... ja hymyilin tyytyvàisenà. Gn àiti vilkaisi lautastani ja nauroi; aivan kuin hiiri olisi kàynyt jàrsimàssà lihan reunaa! Noh, tàrkeintà on, ettà tein sen (”sòin sità” on melkein sama kuin ”sòin sen”), kaiken varalta, ei oteta turhia riskejà.
Illan nauruja – englannin ja italiankielisià – on mahdotonta tiivistàà muutamaan lauseeseen, joten tylsàsti sanottuna: vuosi vaihtui kaiken kaikkiaan mukavissa merkeissà.

Jouluntoivotuksia

Tànààn on vaihdettu hyvàn joulun toivotuksia puolin ja toisin, mità erilaisemmissa paikoissa alkaen hautausmaalta, kadun kulmasta ja lihakaupasta. Toivotinpa hyvàà joulua mekaanikollekin, jota en varsinaisesti tunne – poskisuudelmien kera tietenkin! Yllàttàvimmàt jouluterveiset tulivat kuitenkin alakerrasta panettonen muodossa – uudelta, tàmànsykyiseltà, naapurilta, joka kutsui meidàt kahville vàlipàivinà. Mielenkiintoisen (etenkin G:n kannalta) tilanteesta tekee se, ettà naapuri pelaa koripalloa kaupungin joukkueessa (ja maajoukkuetasollakin), joka on pitkàstà aikaa Serie A-tasolla! Sunnuntaina aiomme mennà haistelemaan Serie A-tunnelmaa stadionille – liput on varattu, lunastettu ja hyvàssà tallessa:-)

Niin, joulu – aika nopeasti palmujen katveessa, kauniin aurinkoisen làmpimànà pàivànà se joulutunnelma hàviàà. Onneksi minulla on keinoni palautella se mieleen tànà iltana – G sai avata jo yhden paketeistaan; sieltà lòytyi Joulutarina-elokuva, jonka pistàmme pyòrimààn DVD-soittimeen myòhemmin tànààn (joulupukilla fiilistelyà sekà lumisia maisemia). Lisàksi Suomesta mukanani tànne etelààn lenteli pipareita ja joululimppu – niiden luulisi auttavan, tàydentàvàn lasagnen, pandorojen ja pàhkinòiden makuja (jotka olen nàhtàvàsti oppinut yhdistàmààn joulun kàsitteeseen). Ja tàllà hetkellà koko talossa leijailee struffolien hunajainen tuoksu, joka lupaa hyvàà huomista jouluaattoillallista ajatellen.

Mutta, mutta, otsikkoon palatakseni: Hyvàà joulua kaikille:) Tutuille ja tuntemattomammillekin!